Tänään oli se suuri päivä jota kovin etukäteen pelkäsin. En oikein osaa selittää miksi, vastahan Zady vuosi sitten leikattiin eikä silloin tuntunut yhtään näin pahalta. Jotenkin silloin tiesin että kaikki menee hyvin vaikka kyseessä olikin vanhempi koira, ja leikkauskin oli silloin haastavampi kuin normaali sterkka kun kohdussa oli niin paljon kiinnikkeitä taannoisen sektion jäljiltä. Joka tapauksessa jännitin ja pelkäsin nyt aivan kamalasti, kovan onnen koira leikkauksessa ei voi tietää mitään hyvää..
Jos nyt ihan alusta aloitan, niin sterilisaatio tuli ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi silloin, kun Caralla todettiin vas. silmässä kaihi 2v 10kk iässä. Pennutus jäi haaveeksi, joten mitäpä koira kohdullaan tekisi. Juoksut eivät kuitenkaan ole mitään narttukoiran omistajan lempiaikaa vuodesta.. Leikkaus kuitenkin lykkääntyi, kun sillä ei ollut mikään kiire eikä silloin ollut laittaa niin paljon rahaa siihen, Jianna oli tulossa seuraavana kesänä. Tai en silloin Jiannasta tiennyt, mutta että joku koira joka tapauksessa, ja siihen varasin rahaa. Koitti sitten kesä ja Jianna, ja syksyllä huomasin Caralla toiseksi taaimmaisen nisän kohdalla patin. En olisi ehkä huomannut koko pattia, ellen olisi huomannut ystäväni koiralla nisäpattia ensin. Tutkin silloin molemmat koirat kotona ja huomasin silloin patin Caralla ensimmäistä kertaa.
Jos nyt ihan alusta aloitan, niin sterilisaatio tuli ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi silloin, kun Caralla todettiin vas. silmässä kaihi 2v 10kk iässä. Pennutus jäi haaveeksi, joten mitäpä koira kohdullaan tekisi. Juoksut eivät kuitenkaan ole mitään narttukoiran omistajan lempiaikaa vuodesta.. Leikkaus kuitenkin lykkääntyi, kun sillä ei ollut mikään kiire eikä silloin ollut laittaa niin paljon rahaa siihen, Jianna oli tulossa seuraavana kesänä. Tai en silloin Jiannasta tiennyt, mutta että joku koira joka tapauksessa, ja siihen varasin rahaa. Koitti sitten kesä ja Jianna, ja syksyllä huomasin Caralla toiseksi taaimmaisen nisän kohdalla patin. En olisi ehkä huomannut koko pattia, ellen olisi huomannut ystäväni koiralla nisäpattia ensin. Tutkin silloin molemmat koirat kotona ja huomasin silloin patin Caralla ensimmäistä kertaa.
Taisi olla syyskuu, kun löysin patin. Seurailin sitä alkuun, enkä nyt ihan hirveän huolissani ollut. Yllätyin, kun rupesin tutkimaan asiaa, ettei kyse olekaan ihan pikkujutusta. Ironista ehkä, olen töissä kirurgisella osastolla jolla yksi potilasryhmä on rintasyöpäpotilaat. Noh, patti pikkuhiljaa kasvoi, oli ensin ehkä riisinjyvän kokoinen, selvästi kapselin tuntuinen ja irrallaan muljusi ihon alla. Aika meni eteenpäin ja marraskuussa huomasin miten patti oli kasvanut erityisen paljon, ja muuttanut muotoaankin. Ennen jyvänmuotoinen pikkupatti oli pyöristynyt, ja muuttunut röpelöiseksi, aivan kuin rypäletertuksi. En enää tuhlannut aikaa vaan varasin ensikäynnin eläinlääkäriin. Eläinlääkäri oli sitä mieltä että poishan se on otettava, ja leikkaus varattiin viikon päähän. Carasta otettiin verikokeet ja ne olivat kaikki priimaa. Sovittiin, että ennen leikkausta otetaan varuiksi keuhkoista röntgenkuva, sillä jos siellä näkyy etäpesäkkeitä, ei ole järkeä leikata primäärituumoriakaan pois koska elinajanennuste on niin kovin lyhyt. Ensikäynti oli perjantaina, ja seuraavana päivänähän Cara voitti Helsinki Winnerissä. Osa itkusta joka kehässä pääsi, tuli siitä pelosta mitä tunsin, yksi ajatus sillä hetkellä oli että voi hitto kun meni nyt voittamaan, ei varmasti riitä onni leikkausta varten ja menetän ihanan koirani näin nuorena.
Leikkausta odotellessa ehti ajatella paljonkin filosofisia ajatuksia. Päädyin siihen, että turha murehtia etukäteen asioita joita ei kuitenkaan voi muuttaa eikä niille voi mitään, kuten se miten leikkaus menee tai mitä keuhkokuvassa näkyy. Silti oli työn ja tuskan takana olla suurinpiirtein hillitty klinikalla leikkausaamuna. Ensin laitettiin koira rauhoitukseen, sitten otettiin röntgenkuvia. Keuhkot puhtaat (vielä), kuvissa ei näkynyt mitään ylimääräistä. Sitten leikkaukseen, ja minun oli aika poistua. Lähdin kotiin ja kävin nukkumaan, otin Zadyn poikkeusluvalla sänkyyn viereeni. Kun heräsin, hetken päästä puhelin soi ja sain luvan lähteä hakemaan koiraa kotiin, se oli jo hereillä ja jalkeilla. Kurvasin äitini kautta ja jätin Zadyn hoitoon, klinikalla vastassa oli varsin surkean näköinen otus. Häntää se heilutti ja oli selvästi helpottunut nähdessään minut. Oli ollut kuulemma helppo potilas, tiesinhän minä sen kun se on itse kultaisuus luonteeltaan ihmisten kanssa. Monet näkevät sitä vain näyttelyissä, joissa se puolustaa kiivaasti omia namejaan, ei se sellainen aina ole.. Ruoan suhteen se on tarkka, eikä se muista koirista niin välitä, mutta ihmisen kanssa se on ihan superkiva koira. Leikkaus oli mennyt hyvin, patti saatiin pois ja oli ollut ällöttävän näköinen. Patti lähtee patologille tutkittavaksi ja parin viikon päästä kuullaan tulokset. Tajusin vasta klinikalle ajaessani yhden maissa iltapäivällä, etten ollut syönyt tai juonut mitään koko päivänä, ja olin herännyt seitsemältä.
Leikkausta odotellessa ehti ajatella paljonkin filosofisia ajatuksia. Päädyin siihen, että turha murehtia etukäteen asioita joita ei kuitenkaan voi muuttaa eikä niille voi mitään, kuten se miten leikkaus menee tai mitä keuhkokuvassa näkyy. Silti oli työn ja tuskan takana olla suurinpiirtein hillitty klinikalla leikkausaamuna. Ensin laitettiin koira rauhoitukseen, sitten otettiin röntgenkuvia. Keuhkot puhtaat (vielä), kuvissa ei näkynyt mitään ylimääräistä. Sitten leikkaukseen, ja minun oli aika poistua. Lähdin kotiin ja kävin nukkumaan, otin Zadyn poikkeusluvalla sänkyyn viereeni. Kun heräsin, hetken päästä puhelin soi ja sain luvan lähteä hakemaan koiraa kotiin, se oli jo hereillä ja jalkeilla. Kurvasin äitini kautta ja jätin Zadyn hoitoon, klinikalla vastassa oli varsin surkean näköinen otus. Häntää se heilutti ja oli selvästi helpottunut nähdessään minut. Oli ollut kuulemma helppo potilas, tiesinhän minä sen kun se on itse kultaisuus luonteeltaan ihmisten kanssa. Monet näkevät sitä vain näyttelyissä, joissa se puolustaa kiivaasti omia namejaan, ei se sellainen aina ole.. Ruoan suhteen se on tarkka, eikä se muista koirista niin välitä, mutta ihmisen kanssa se on ihan superkiva koira. Leikkaus oli mennyt hyvin, patti saatiin pois ja oli ollut ällöttävän näköinen. Patti lähtee patologille tutkittavaksi ja parin viikon päästä kuullaan tulokset. Tajusin vasta klinikalle ajaessani yhden maissa iltapäivällä, etten ollut syönyt tai juonut mitään koko päivänä, ja olin herännyt seitsemältä.
Tämä ilta ollaan käytetty toipumiseen. Koira on edelleen vähän tötteröö, ja selkeästi varoo haavaa. Muovikauluri sitä harmittaa kaikista eniten, se kaulassa se ei suostu käymään edes makuulle. Pissit on tehnyt pihalle jo kahdesti, iltaruoka ei oikein maistunut eikä vatsa ole vielä toiminut, eihän se ole syönytkään sitten eilisillan. Toivotaan että yö sujuu rauhaisasti, huomenna sitten haavalta lappu pois ja pääsen näkemään minkälaisen taideteoksen leikannut lääkäri on tehnyt :) Caralla oli ennen 9 nisää, nyt on jäljellä 8 ja ovat kuulemma nätisti rivissä nyt. Päivittelen tänne kuulumisia!